Go to top
Archive
Kategoria: Tiedotteet
29 joulu
2019

Tervetuloa aikidon pariin viikolla 2

Vuoden vaihteen lähentyessä on aika tehdä muutamia lupauksia itselle ja muille. Awasessa uudenvuoden lupaukset ovat jo vuosia olleet samat, ja ovat yhä: Lupaamme, että tänäkin vuonna harjoitussalimme on syrjintävapaata aluetta, jonne kaikki ovat tervetulleita harrastamaan. Lupaamme myös ohjata tunteja intohimolla ja rakkaudella, tarjoten kaikille mahdollisuuden nauttia monipuolisesta lajista. Uudet harrastajat pääsevät lajin pariin viikolla 2;..

20 joulu
2019

Kiitos kuluneesta vuodesta

Nyt on taas se aika, kun nostetaan jalat seinälle, harrastetaan kardiovaskulaarista liikuntaa lumikolan ja kuusenkannon merkeissä, taputetaan itseä ja toisia olalle sekä vain ollaan, pysähdytään nauttimaan hetkestä. On aika pestä ja ripustaa treenipuku hetkeksi kaappiin odottamaan seuraavia harjoituksia ja antaa mielen keräillä vuoden aikana saatuja oppeja, ajatuksia ja mietteitä. Awasessa vuosi onkin ollut kiireiden täyttämä..

17 joulu
2019

Awasen joulutauko 20.12.2019-6.1.2020

Tänä vuonna Awasessa on puuhasteltu sekä tuttujen että uusien asioiden ja ihmisten parissa. Yhteisiä kokemuksia on kerrytetty taas vuoden verran ja kohta on aika levätä hetken. Tällä viikolla harjoituksiin ehtii vielä varsin hyvin sekä harjoittelemaan että tutustumaan. Perheaikidoa lukuunottamatta viikolla 51 harjoitukset pidetään vielä lähes normaalisti: Maanantai 16.12. 🔹 Aikido, perustekniikka 17:30-18:30 🔹 Aikido 18:30-19:30..

10 loka
2019

Syyslomaviikolla poikkeusaikataulu

Toisinaan pieni tauko tekee hyvää. Awasessa taukoa harjoituksista pidetään syyslomaviikolla (vk 42), jolloin ei ole junioriharjoituksia. Muut aikidoharjoitukset pidetään normaalisti. Seuraavat junioriharjoitukset pidetään tiistaina 22.10 klo 17.

29 heinä
2019

Englannin kieliset sivut julkaistu

At last – vihdoin myös englanninkieliset sivut on julkaistu. Sivujen rakenne on sama kuin suomenkielisillä sivuilla, joten siinä mielessä mitään uutta ei ole tarjolla. Voit vaihtaa eri kieliversioiden välillä klikkaamalla sivuston oikeassa ylälaidassa näkyvää lippua.

19 kesä
2019

Täydennyksiä kesän harjoitusaikatauluihin

Monessa kodissa lienee sanonta, että hiljaisuudesta tietää lasten olevan pahanteossa, etenkin jos ketään ei ole näkynyt tavanomaista pidempään aikaan siellä missä pitäisi. Awaselaiset eivät ole hiljaa, eivätkä pahanteossa, vaan aina siellä, missä pitääkin – tällä hetkellä puolittaisella kesätauolla.   Kesätauko tarkoittaa meillä sitä, että perustekniikkatunnit, junioriharjoitukset ja perheaikido ovat kesälomien vuoksi tauolla. Harjoituksia on kuitenkin..

12 touko
2019

Kesän harjoitteluajat

Kevään selkä alkaa hiljalleen taittua sateiden, auringon ja lämmön tuomaan vihreään värillisyyteen. Dojon ikkunan takaa ei enää kajasta lähes autiota tyhjyyttä, vaan sillan laidalla näkyy kalastajien pirtoja ja kesäyöunelmia. Dojollakin aletaan hiljalleen siirtyä kesän aikatauluihin: Perheaikidon viimeiset harjoitukset ovat jo olleet, ja junioreiden viimeiset harjoitukset pidetään 22.5. klo 17-18. Awase kiittää kaikkia keväästä ja toivottaa..

19 huhti
2018

Tiedote myClubin myClub ID:n käyttöönotosta

myClubin tekemä uudistus vaikuttaa Awasen jäsenten käyttäjätilien toimintaan. Vanhat myClub tunnukset eivät enää toimi. Mikäli haluat jatkaa myClubin käyttöä, voit luoda itsellesi myClub ID:n. Awase ry käyttää myClubin palveluita jäsenrekisterin ylläpitoon ja tiedotteiden sekä laskujen toimittamiseen. Tässä lyhyt ohjeistus myClub ID:n luomiseen: myClub ID:n voi luoda itselleen Awasen jäsenrekisteriin oheisesta linkistä. Jäsentili luodaan valitsemalla sivulta:..

14 huhti
2018

Tiedote myClubin uudistuksesta

Awase ry käyttää myClub-palvelua jäsenrekisterinsä ylläpitoon ja tiedotteiden sekä laskujen toimittamiseen. MyClubin 22.3.2018 tekemä uudistus vaikuttaa seuran jäsenten myClub-tunnusten toimivuuteen. Uudistuksesta johtuen vanhat myClub-tunnukset eivät enää toimi. Käyttäjien tulee luoda itselleen uusi myClubID. Tämä johtuu EU:n tietosuoja-asetuksesta, jonka soveltaminen alkaa 25.5.2018. EU:n tietosuoja-asetus vaikuttaa voimakkaimmin alle 13-vuotiaiden yhteisöpalvelujen käyttöön. 25.5. alkaen kaikki alle 13-vuotiaat tarvitsevat..

02 kesä
2017

Palautekysely junioreille

Hei Juniorit ja Junioreiden vanhemmat! Mikäli sähköpostini ei teitä tavoittanut, muistuttaisin vielä, että käyttehän vastaamassa junioreidenne kanssa Palautekyselyyn. Palautelomakkeen avulla keräämme tietoa junioreiden kokemuksista harjoittelusta seurassa. Palautteen tarkoituksena on auttaa meitä ylläpitämään ja kehittämään toimintaamme niin, että harjoittelu säilyy mielekkäänä ja harjoitteluympäristö mukavana, kannustavana ja turvallisena. Junioriharjoitukset jatkuvat jälleen syksyllä. Syksyn harjoituskausi alkaa 31.8.2017 ja..